Puoli seitsemän minua opetettiin käyttämään ilokaasua, se nauratti ekoilla vetäisyillä, mutta sen jälkeen en huomannut enää sellaista vaikutusta. Supistus ja sykeanturit laitettiin vatsan ympärille ja voi hitto niiden kanssa meni hermot!! Siinä anturissa oli joku pieni nyppylä, joka oikein upposi ihon sisään ja painoi jokaisen supistuksen kohdalla aivan älyttömästi, mahan iho oli niin hellänä ja pyysin koko ajan siirtämään anturia, mutta aina se vain alkoi sattumaan uudelleen :( Vielä synnytyksen jälkeisenä päivänkin sen nyppylän kohtaan oli jäänyt jälki.

Kalvojen puhkaisusta keskusteltiin heti kun tultiin synnytyssaliin, se pelotti kun olin kuullut että se lisää kipuja. No sitten kuitenkin 19.25 lääkäri halusi puhakaista kalvot. Kirkas ja lämmin lapsivesi valui sängylle. Seuraava supistus oli välittömästi kivuliaampi ja siitä kivut vain lisääntyivät... Aloin pyöritellä mielessäni epiduraalia vaihtoehdoksi, vaikka olinkin sitä vastaan ollut koko ajan..

Kello 21 tulee ensimmäinen hälytys noista antureista, kysyin sillon Hessulta onks joku hätänä, Hessu sano et ei.. Mut vissii siis sillon jo noi sykkeet alko laskemaan supistusten kohdalla.

Kätilö kertoi supistusvälin olevan 5-6 minuuttia ja sanoi sen olevan liikaa, ettei sellaisella välillä synnytetä vauvoja maailmaan. Kätilö sanoi että pitää laittaa tipalla supistuksia lisää. Hän alkoi laittamaan tippaa käteen ja se epäonnistui monta kertaa (synnytyksen jälkeen käsissä taisi olla 5 tai 6 reikää). 21.15 ilmoitin haluavani ehkä epiduraalin. 21.30 rukoilin jo epiduraalia.

Kätilö valmisteli epiduraalin. Epiduraali tilattiin, anesterialääkäri oli sektiossa, joten anestesialääkäri lainatiin teholta. 22.10 epiduraali laitetiin. JES! Siitä katosivat sitten kivut selästä, reisistä, vatsasta. Kipu jäi vaan paineentunteena "alakertaan". Siitä kivusta selvisin hengittelemällä ilokaasua ja ehdin tuon epiduraalin aikana vähän naureskella ja olla iloinenkin kipujen katoamisesta, kunnes... Puolen kahdentoista aikaan paineentunne lisääntyi voimakkaasti ja tuntui että pitää ponnistaa. Hälytettiin kätilö paikalle, joka teki sisätutkimuksen, yllätyksekseni kohdunsuu oli auennu 8-9 cm, pieni reuna enää jäljellä, kun se epiduraalia laittaessa oli auki vain 3 cm.

00.10 Anturit antavat taas hälytyksiä. 00.30 kanyyli irtoaa kesken kaiken ja se oli ihan kamalaa! Koska uusi kanyyli piti saada paikalleen ja supistuksia tuli jo niin pienillä väleillä, että sen laittaminen oli kamalaa supistusten aikana. Samalla 00.30 alkaa myös ponnistamisen tarve käydä niin suureksi että alan ähkimään mukana. 01.00 vauvan sykelaskut on merkattu synnytyskertomukseen, siinä kuitenkin lukee että ne korjaantuvat nopeasti, ilmeisesti sen takia sain vielä tehdä työn luonnollisesti eikä synnytyseen puututtu. Yritettiin ponnistella seisallaan sänkyä vasten, mutta ei siitä tullut mitään, kipu oli niin kamalaa, että tuntui kuin jalatkin menisivät alta.

01.25 tulltiin pudendaalipuudutus laittamaan, mutta eihän se ehtinyt enää vaikuttamaan, laittava kätilökin totesi että tämä vauvahan syntyy ihan just.

01.30 merkattiin aktiivinen ponnistusvaihe alkaneeksi. Kone hälytteli sykelaskuista 70-80 lyöntiin, korjaantuivat kuitenkin edelleen hyvin. Aavistinkin ponnistusvaiheen aikana että nyt on kiire saada vauva ulos. Kätilö ei onneksi sanonut sitä ääneen, mutta kiireen näki hänen naamastaan ja hiestä myös! Huusin koko ponnistusvaiheen kuin pieni porsas. Seuraavana päivänäkin oli kurkku ihan hellänä ja ääni osittain käheenä huutamisesta. Kätilö hoki tiettyjä sanoja koko ponnistuvaiheen: "Vielä, vielä, vielä! Ja sitten uudestaan! Älä huuda niin paljon vaan käytä sekin voima ponnistukseen!"

10.04.2012 kello 02.05 poitsu syntyi ja sain hänet heti rinnalle. Isi katkaisi napanuoran, kun se oli ensin lakannut sykkimästä. Parkaisua ei tullut ja poitsu vietiin tutkittavaksi. Huoli pojasta oli suuri, mutta istukka piti vielä synnyttää ja minua vähän paikkailla, onneksi vain yksi repeämä. Kun poitsu oli puolen tunnin ikäinen kaksi lääkäriä ja joitakin kätilöitä tuli huoneeseen näyttämään poitsua ja kertomaan mikä oli potsun tilanne. Meitä valmisteltiin myös pahempaan tilanteeseen, nimittäin poika olisi saattanut joutua siirtymään lastenklinikalle. Onneksi ei ollutkaan kyse ilmarinnasta, kuten aluksi epäiltiin, vaan ilmavuodosta, joka korjaantui kun poitsu lepäili muutaman päivän Jorvin lastenosastolla tarkkailussa. Lisäksi poitsu oli niellyt runsaasti lapsivesiä.